keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Postausideoita ja palautetta kaivataan!

Nyt blogin ollessa toiminnassa jo jonkin aikaa, ottaisin mielelläni teiltä lukijoilta vastaan niin postausideoita, kuin palautettakin. Millaisia juttuja tykkäätte itse lukea? Mikä aihe teitä kiinnostaa? Mistä asiasta haluaisitte lukea juttuja? Entäpä onko jokin aihealue, joka ei kiinnosta teitä niin paljon? Saatte nyt ihan vapaasti ehdotaa aivan mitä vain juttuaihetta.


Myös palautetta - niin negatiivista, positiivista kuin rakentavaakin - on aina mielenkiintoista saada ja parannusehdotusten avulla saatte kuulla enemmän teitä kiinnostavia juttuja ja muutenkin parantaa blogia. Mistä ette ole pitäneet? Mitä parantaisitte? Mikä on ollut positiivista? Kommentoikaa ihan kaikkea itse juttujen, kirjoitusasun, ulkoasun ja ihan minkä vain asiaan liittyvän suhteen. Esimerkiksi, jos ette ole pitäneet jostakin jutusta niin dislike-nappi on tämän kertomaan nopea ja vaivaton tapa, mutta vasta kommenteista pystyn todella lukemaan että mikä on ollut pielessä ja näin yrittää parantaa asiaa.


Edelleen myös Formspringiini pystyy laittamaan kaikkea yllämainittua tai jos jokin asia on jäänyt mietityttämään.

6 kommenttia:

  1. tälleen nopeesti vaa tuli mieleen, että olisi selkeempää jos blogiarkisto ym. tuolta alhaalta olisi sivulla, kun ei tonne alas tuu oikeen katottua :D

    VastaaPoista
  2. Toi mitä edellinen anonyymi sanoi, on ihan totta. Blogiarkisto ja muut ois kivemmat tossa reunalla...

    Mutta mihin kisoihin oot tän kevään aikana itse menossa osallistujana tai katsojana? Kun ois kiva saada juttua ihan kaikista kisoista (tasosta riippumatta eli myös aloittelijakisoistakin) :)

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä ois kivaa kattoo esim. mitkä on sun lempijoukkueet ja voitko näyttää niiden kisavideoita ja muidenkin joukkueiden kisavideoita ois tosi kiva kattoo ! Eikä pelkästään suomalaisten vaan ulkomaalaistenkin, jotta nähdään millaista tasoa on ulkomaalla ;)Lyhyemmin sanottuna videopostauksia ! =)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi 1 - Olen samaa mieltä, yritän saada tässä lähipäivinä jotenkin muokattua asian niin että arkisto löytyisi tuolta sivulta. Hieman ongelmia saattaa tuottaa se, että otsikko on hyvin leveä ja tekstialue jäisi silloin kapeammaksi mutta kokeillaan!

    Anonyymi 2 - Nyt keväällä olen menossa katsomaan PM-kisoja ja Nordic Openeita ja sunnuntaina May Madness -kilpailuissa olen työntekijänä, joten saa nähdä että ehdinkö silloin nähdä ohjelmia. Hyvässä lykyssä sitähän saattaa päästä tuomariavustajaksi ja nähdä siten kaikki ohjelmat tai sitten taas backstagelle, jolloin kilpailuesityksiä ei taas näe ollenkaan. Mutta toivotaan parasta :)

    Anonyymi 3 - Hyvä ehdotus, eiköhän tässä kevään aikana nähdä tämänkin tyyppisiä postauksia!

    VastaaPoista
  5. Maajoukkueista ja MM:eistä ylipäätään, esim. kuvia ja videomateriaalia.

    VastaaPoista
  6. Ja formspringissä puhuit että olisit kirjoittanut Norjan mestaruuskisoista juttua?
    Kohta varmaan ilmestyy myös PM:ien ja May Madnessien osallistujat, joten niistä oisi kiva kuulla sitten MM:ien jälkeen ehkä :)

    VastaaPoista